Nettisivut julki nyt, eikä sitten kun
- Häsä
- May 16, 2020
- 1 min read
Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa, että kaikki on täydellistä ennen kuin julkaisee jotain isoa? Noh, se tilanne on tässä tämänkin nettisivun suhteen ollut.
Aloin tekemään meille verkkokauppaa viime vuonna, jotta meidän luomuksien ostaminen helpottuisi. Yhdessä kohtaa sivut oli aika valmiit, mutta sitten musta tuntui, että ne oli aika kaukana siitä visiosta, joka mulla oli. Eli sivut heitti häränpyllyn ja aloitin sivun kokoamisen uudelleen.
Toinen twisti oli sitten tässä ihan lähiaikoina, kun olin tehnyt verkkokauppapohjaisen sivun maksutapoineen, mutta sitten tuli liikaa asioita lautaselle ja liian vähän asioita kauppaan, joten päädyinkin tekemään enemmän tällaiset nettisivumaiset eikä verkkokauppamaiset sivut. Tää päätös helpotti huomattavasti työtaakkaa ja oli järkevämpi ratkaisu, koska meillä ei ole suurta varastoa, josta myydä vaan tehdään pitkälti tilausten mukaan. Ja varsinkin, koska nyt aika tulee kulumaan yhteen niin mahtavan juttuun, josta ihan pian kerrotaan! On kuitenkin aika heittää se kuuluisa "sitten kun" roskakoriin ja julkaista sivu! :) Tätä ehtii kuitenkin koko loppuelämän päivitellä ja muokata.
Toivottavasti kuitenkin tykkäätte ja antakaa ihmeessä meille palautetta ja kehitysideoita. Otetaan ne avosylin vastaan. Tilauksia otetaan vastaan maililla ja somekanavissa ja hintatietojakin pyritään päivittämään parhaamme mukaan. Käsityölle ja uniikeille teoksille on kuitenkin vaikeaa asettaa listahinnastoa, joten suoraan kysymällä saa parhaan vastauksen. Rohkeasti viestiä vaan meille päin. :)))
Pikemmittä puheitta, tervetuloa verstaaan nettisivuille! T: Häsä & Putu

Comments